Leikkaussalihoitajasta äitien liikunnan puolestapuhujaksi
Tarina siitä, miten syntyi Vivathle for Mom
Tämä ei riitä, totesin neljä vuotta sitten.
Ensimmäisen raskauteni aikana vuonna 2016 kohtasin lähes yhtä paljon erilaisia asenteita, neuvoja ja kommentteja, kuin näin ihmisiä. Kuitenkin vain harva näistä tapaamisista auttoi minua liikkumaan tai antoi hyvien perustelujen myötä mahdollisuuden tehdä informoituja päätöksiä omasta liikkumisestaan. Tieto oli haettava ja pureskeltava itse. Terveysalan ammattiosaaminen oli eduksi, kun tasapainoilin turvallisen liikunnan ja urheilijan mentaliteetin välillä. Ilman sitä olisi valintojen tekeminen ollut vaikeampaa.
Oikea hätä (urheilun suhteen) syntyi oikeastaan vasta raskauden jälkeen. Lantionpohja oli kuin Tšernobyl ja suorat vatsalihakset parhaimmillaan 5 cm päässä toisistaan. Tiesin, ja toisaalta en tiennyt yhtään, mitä tehdä. Halusin konsultoida. Halusin kysyä, ”Mitä mieltä sinä olet tästä?” ja saada perustellun vastauksen. Mutta en löytänyt ketään, ketä konsultoida. Ehkä osin siksi, että kriteerini olivat aika korkealla.
Halusin ihmisen, joka ymmärtäisi tuoreen äidin anatomian ja fysiologian terveyden ja urheilun näkökulmasta. Halusin ihmisen, joka on perehtynyt keskivartaloon ja lantionpohjaan enemmän kuin viikonlopun verkkokurssin verran. Halusin ihmisen, joka ymmärtäisi lajini ja sen vaatimukset. Halusin ihmisen, joka arvioisi palautumiseni ja toimintakykyni suhteessa siihen, mitä halusin kropallani ja omassa lajissani tehdä. Halusin ihmisen, joka myös selvittäisi ja konsultoisi silloin, kun ei itse tiedä.
4 kuukautta synnytyksen jälkeen poistuin vastaanotolta, jossa äiteihin erikoistunutammattilainen totesi, että ”Ei, et voi tehdä leukoja, painonnostoa tai juosta niin kauan kuin kaksi sormea mahtuvat tänne vatsalihasten väliin”. Käytännössä oma lajini ja harrastukseni kiellettiin kokonaan. Tunsin olevani yksin, ilman tukea tai työkaluja, joiden avulla voisin jokin
päivä palata takaisin oman lajini pariin.
Murtuneena mietin, että tämä ei voi riittää. Ei minulle, eikä muille. Halusin kieltämisen sijaan löytää keinot, avun ja tuen siihen, että voisin jonain päivänä vielä juosta, tehdä leukoja tai painonnostoliikkeitä, niistä vatsalihasten väliin menevistä sormista huolimatta.
Tämä ei riitä, totesin kotiin päästyäni ja tuolla hetkellä kylvettiin ensimmäistä kertaa Vivathle for Mom -valmennus itämään. Seuraavat kolme vuotta opiskelin liikuntalääketiedettä ja tutkin äitien liikuntaharjoittelua kahden lopputyön muodossa Jyväskylän liikuntatieteellisessä samalla kun kuntoutin itseäni. Sairaanhoitajana leikkaussalissa vietetyt vuodet laskeuma-, inkotinenssi- ja vatsanpeitteiden korjausleikkauksien parissa antoivat hyvän alustan, johon istuttaa kolmen vuoden maisteriopintojen, oman kuntoutumisen ja useiden urheilevien äitiasiakkaiden kanssa hankittu tieto ja kokemus. Näistä istukkaista kasvoi lopulta Vivathle for Mom.
Toisen raskauteni jälkeen vuonna 2019 lantionpohja ja keskivartalo olivat jälleen hajalla, mutta ensimmäisen raskauden jälkeen tehdyt perusteelliset jälleenrakennustyöt, opinnot ja useat omien sormien kautta kopeloidut, eri liikkeissä ja toiminnoissa tiiratut äitien vatsat (oma mukaan lukien) auttoivat. Tällä kertaa tiesin paremmin, mitä tehdä. Ja epäilyksen ja turhautumisen hetkiä varten minulla oli verkostossa osaavia ihmisiä, joita konsultoida.
Näiden neljän vuoden aikana muotoutui valmentaja ja kouluttaja, jolle jokainen omaan lajiin palannut, keskivartalon kuntouttanut, kivun selättänyt tai pitkään odotetun juoksuaskeleen ottanut äiti on henkilökohtainen voitto. Oikeasti.
Vivathe for Mom syntyi, koska halusin antaa äideille sen, mitä itse en saanut silloin, kun olisin sitä eniten tarvinnut. Edelleen ne kaksi sormea mahtuvat suorien vatsalihasten väliin, mutta keskivartalo on vahvempi kuin koskaan ennen raskauksia. Samoin vahvempia ovat leuanveto, painonnosto ja juoksu, jotka kiellettiin 2017 niiden kahden sormen takia.
Tie tähän ei ole ollut helppo, eikä se näytä olevan sitä jatkossakaan (kiitos korona), mutta jokainen vastaanotolta poistuva äiti, joka ei lähtiessään ajattele ”Tämä ei riitä ”, tekee matkasta vaikeuksien arvoisen.
Liikkuvan äidin puolesta
Virva
